Tämän fraasin olen vähätellenkin kuullut kymmeniä kertoja. Sen lausunta sopii yhtä hyvin niin ministerin kuin tavallisen kadun tallaajankin suuhun, mutta kuten varmaan kaikki tiedämme, uusi Nokia ei synny vain hokemalla. Uudeksi Nokiaksi, eli massiivisen määrän mainetta, kunniaa ja verotuloja Suomelle tuovaksi ideaksi tai yritykseksi on tituleerattu muun muassa menetettyä mahdollisuutta keksiä Facebook, Google tai YouTube. Tituleeraukset ovat sinällään olleet osuvia, että noiden ideoiden ja yritysten taustalla liikkuvat järisyttävän suuret määrät rahaa. Esimerkiksi YouTube liikkuu teknisesti ottaen edelleen tappiollisuuden rajamaastossa, mutta sen tuomat työpaikat, verotulot ja viihteellinen sekä yleissivistävä hyöty on merkittävää. Kaksi muuta taas tahkovat voittoa oikein urakalla. Miksi siis tällaisia tai jopa jotakin näistä palveluista ole keksitty ja kehitetty Suomessa? Voisimme käydä monia vaikutteita lävitse, mutta valitsin pari tärkeintä, syyt joiden takia näiden palveluiden syntyminen Suomessa olisi lähes sula mahdottomuus. More
2010-11-11